WebMar 30, 2024 · Rapu 22.6.–22.7. Maaliskuun anti on hiukan ohutta. Ensimmäiset kolme viikkoa tarjoavat kevyttä ja kivaa viestintää kaveripiirissä. Mehevien juttujen lisäksi voi puskaradiosta tulla myös työtilaisuuksia. Jakson loppupuolella trafiikki hiljenee ja ravut viihtyvät enemmän kotioloissa. WebOinas, Vuosi 2024. (21.3. - 19.4.) Vuosi 2024 tuo tullessaan oinaille uudenlaiset ajankuvat jupiterin ollessa oinaan merkissä toukokuun puoleenväliin asti. Varsinkin kevät aika tuo uusia tuulia tullessaan plutonkin siirtyessä pois väliaikaisesti kovasta kulmasta omaan merkkiisi nähden. Alkuvuosi ja kevät ovat merkittävimmät uusien ...
Vuosihoroskooppi - Tajunnanvirta -palvelu - rajatieto.org
WebKuukausihoroskooppi Kalat. Sinulla on koko kosmoksen tuuli selkäsi takana, mutta sitä on vauhdissa vaikea huomata ja tunnistaa. Alat nyt todella helposti ajatella, että Sinun … WebMar 26, 2024 · Huhtikuun horoskooppi 2024. Kärsivällisyys ei aina ole hyveeni? Kuun alussa kysytään kärsivällisyyttä, mutta onko sitä? Viime kuun lopulla on voinut olla niin paljon liikuntaa, että on tullut aika hidastaa tahtia. Mieli halajaa kuitenkin liikkumaan, on oltava actionia! Kumppanin kanssa voi olla haasteita 5.4.2024, mihin liittyy ... hyde watermelon ice cream
Marraskuu Horoskooppi 2024 - Horoskooppi
WebApr 29, 2024 · Toukokuun kuukausihoroskooppi 2024. Date: 29.4.2024 AstroMinna. Toukokuun horoskoopin aikaan ihmiset alkavat heräilemään kesän tuloon. Tässä ajassa keskustelut soljuvat sosiaalisina, joten voit viettää enemmän aikaa ystävien kanssa kahvitellen tai puhelimessa, vaikka kuun alussa todennäköisesti haluat olla yksin kotona. WebDec 30, 2024 · Lue tähtimerkkisi ennuste – Vivan kuukausihoroskooppi kertoo, millainen on tammikuu 2024 sinua odottaa. Oinas (21.3.–20.4.) Jos olet kantanut paljon vastuuta muista tai ollut etulinjassa ratkomassa ongelmia, nyt kannattaa ottaa askel taaksepäin, pyytää tukea ja tehdä asioita yhdessä muiden kanssa. Olennaisinta ovat nyt rakkaus, … WebApr 11, 2024 · Khiron-kirurgi ja pelon ohitusleikkaus. Kun kirjoitan tätä, on vaaleanpunainen täysikuu. Se mollottaa Plutoni kohdalla ja näyttää kieltä oppositiossa olevalle Venukselleni. Voisi siis sanoa, että on tunteet pinnassa. Yritän tulla niiden tunteiden kanssa toimeen, ottaa niistä jonkin sortin niskalenkin. Sillä minua pelottaa. massachusetts dept of professional licensure